En jaksa ymmärtää miksi blogini näkyy jotenkin päin p:tä. Se tuntuu olevan piste i:n päälle, viimeinen naula arkussa...

Luulin, että pääsisin etelän lämpöön tänä keväänä, mutten päässyt. Odotin sitä, ja odotus tuntui kutkuttavalta; en ollut odottanut mitään pitkään aikaan. Mutta se kaatui, se suunnitelma.

En ole koskaan tiennyt mikä minusta tulee isona. Viime lauantaina näin eläinkaupan ikkunassa ilmoituksen, pieneläinhoitajan koulutuksesta. Innostuin, ja se oli uutta ja ihmeellistä. Innostua siis. Ajattelin, että siinä se on, se minun ala. Minähän rakastan eläimiä! Mutta sekin kaatui alkutekijöihinsä, typerä typerä haave. Ei minulla ole mitään ammattia pohjalla. En minä ole mitään.

Ja kolmas.

Minulla on moottoripyörä, tiesittekö? Se on mustavihreä ja iso ja painava. Talvella minä salaa istuin sen päälle, hivelin tankkia ja katselin upo uutta, digitaalista mittaria. Yritin ajatuksissa kerätä rohkeutta, yritin haaveilla, mutten osannut.

Silti se sattui, se pettymys, kun sain tietää moottoripyöräajokortin maksavan yli 700euroa. Ei minulla ole sellaisia rahoja, eikä minun vanhemmillakaan ole....

Että se siitä. Moottoripyörästä.

Muutenkin kaikki menee päin persettä.

En jaksa edes kirjoittaa.

Pilgrim